Legal Trainee
from
Haluatko kehittää monipuolista juridista osaamistasi ja työskennellä rahastojen sekä kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten parissa? Etsimme nyt lakitiimiimme ensisijaisesti 2.–4. vuoden oikeustieteen opiskelijaa osa-aikaiseenLegal Trainee -tehtävään noin vuodeksi.
Tesillä pääset työskentelemään yhdessä juristiemme sekä muiden asiantuntijoidemme kanssa monipuolisissa juridisissa tehtävissä ja tutustumaan samalla pääomasijoitusalaan.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa oikeudellisia selvitystöitä ja yhtiöoikeudellisten dokumenttien ja sopimusten valmistelua liittyen Tesin olemassa oleviin ja tuleviin sijoituksiin, sekä muuhun päivittäiseen konsernin toimintaan. Lisäksi osallistut konsernimme compliance-toimintaan seuraamalla sekä kotimaista että EU-tason toimialalle relevanttia sääntelyä.
Mitä odotamme sinulta:
Kiinnostusta pääomasijoitusalaa kohtaan
Tarkkaa ja analyyttistä työotetta
Työskentelet sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi
Joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja
Aiempi kokemus liikejuridiikan tehtävistä katsotaan eduksi. Odotamme, että olet käytettävissä keskimäärin kahtena päivänä viikossa ja loma-aikana (kesä–elokuu) kokopäiväisesti. Työajat voidaan sopia joustavasti opintoihisi sopiviksi.
Mitä tarjoamme sinulle:
Näköalapaikan suomalaiseen pääomasijoitusmarkkinaan
Mahdollisuuden kehittää monipuolista juridista osaamista vaihtelevissa työtehtävissä
Dynaamisen ja kannustavan työyhteisön, jossa pääset oppimaan lisää sekä juridiikasta että pääomasijoitusalasta osaavien kollegoiden kanssa työskennellen
Henkilökohtaisen tutorin trainee-jaksosi ajaksi
Toimistomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Ruoholahdessa. Tarjoamme myös mahdollisuuden tehdä töitä osittain etänä. Palkkaus on Juristiliiton opiskelijoita koskevan suosituksen mukainen tuntipalkka, minkä lisäksi tarjoamme kattavat henkilöstöedut.
Aloitusajankohdasta voidaan sopia mutta toivomme, että pääsisit aloittamaan vuoden 2027 tammikuussa.
Kiinnostuitko?
Haethan paikkaa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään su 6.9.2026 mennessä. Haastattelut Tesin kanssa järjestetään viikolla 37.
Lisätietoja tehtävästä antaa Aino Nuotio. Aino on tavoitettavissa puhelimitse torstaina 27.8. klo 14–16 ja torstaina 3.9. klo 14–16 numerosta 045 114 4015. Voit olla häneen yhteydessä myös sähköpostitse:aino.nuotio@tesi.fi
Haku toteutetaan yhteistyössä Paragraaffin kanssa. Paragraaffi vastaa hakemusten käsittelystä, arvioinnista ja prosessin hakijaviestinnästä.
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, jonka tehtävä on kehittää suomalaista pääomasijoitusmarkkinaa ja vauhdittaa kotimaisten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Tesi sijoittaa markkinaehtoisesti yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan startup-yrityksiin sekä skaalautuvan kasvun scale-up-yrityksiin ja uusiin teollisen mittakaavan hankkeisiin.
tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje